Miten voit lisätä mökkimatkojesi vastuullisuutta?
Kiinnitä huomiota taloudelliseen ajotapaan
Auto on tällä hetkellä suosituin tapa matkustaa mökille. On ymmärrettävää, ettei jokaiseen niemennotkoon ja saarelmaan ole välttämättä muita keinoja päästä. Jos auton vaihtaminen ilmastoviisaampaan vaihtoehtoon ei ole tällä hetkellä mahdollista, ei hätää: voit pienentää polttoaineen kulutusta taloudellisella ajotavalla.
Keventämällä kaasujalkaa säästät polttoainekuluissa huomattavasti. Mökkimatkan kesto ei kasva merkittävästi, vaikka vähentäisit ajonopeutta maanteillä ja moottoriteillä esimerkiksi 10 km/h. Samalla lisäät liikenneturvallisuutta. Mitä enemmän autossa on matkustajia, sitä parempi taloudellisesta ja ekologisesta näkökulmasta. Välttämällä turhia auton käynnistyksiä edistät myös taloudellista ajotapaa.
Kannattaa ajaa tasaisella ajonopeudella esimerkiksi vakionopeudensäätimen avulla sekä hyödyntää moottorijarrutusta. Ennakoi ja suunnittele, milloin lähdet matkaan, sillä ruuhkissa polttoainetta kuluu enemmän. Voisitko perjantai-iltapäivän ruuhkien sijaan lähteä jo aamulla tai torstai-iltana? Entä jos juhannuksen paluuruuhkan sijaan ajaisit takaisin kotiin vasta maanantaina?
Kesän helteillä ja talven pakkasilla kannattaa kiinnittää huomiota ilmastointiin ja lämmitykseen. Maltti on valttia, sillä esimerkiksi ilmastoinnin osuus on 4–10 prosenttia polttoaineen kokonaiskulutuksesta. Talvella kannattaa esilämmittää moottori, jos vapaa-ajanasunnolla on siihen mahdollisuus. Ulkolämpötilasta riippuen esilämmitykseen riittää puoli tuntia, maksimissaan kaksi tuntia. Moottorin esilämmitys kannattaa ajoittaa valtakunnallisten sähkön kulutushuippujen ulkopuolelle. Vältä moottorin esilämmittämistä arkisin aamulla klo 8–10 ja alkuillasta tavallisimmin klo 16–17 ja uudelleen klo 19–20 välillä. Lauantaina ja sunnuntaina sähkönkulutus on maltillisempaa.
Kun auton vaihto on seuraavan kerran edessä, pohdi voisiko uusi autosi kulkea vaihtoehtoisella energialla. Se on väistämättä tulevaisuutta, johon myös autonvalmistajat ovat hiljalleen siirtymässä.