Julkaistu 21.06.2022
Mökkiläisen tarina: hetkiä Hurissalossa
Reetan mökillä nautitaan mökkeilystä ympärivuotisesti Puumalassa. Oma mökki rakentui ekologisesti hirrestä kymmenisen vuotta sitten lapsuuden mustikkaretkien maisemiin. Mökkiläisen tarina on Laiturilla-blogin juttusarja, jossa tutustumme Etelä-Savon mökkeihin ja niiden onnellisiin asukkaisiin. Tarinat ovat mökkiläisten itse kirjoittamia ja, kuten voi huomata, niistä välittyy rakkaus parhaaseen mökkiseutuun – Etelä-Savoon.
Reetta perheineen mökkeilevät Suomen kolmanneksi suurimmassa sisävesisaaressa Hurissalossa, Puumalassa. Heidän perheeseen kuuluvat vanhemmat sekä kaksi tytärtä. Mökki on vuonna 2013 valmistunut, ympärivuotisessa käytössä oleva Kontio-hirsihuvila lisärakennuksineen. Naapurisaaressa mökkeilevät Reetan vanhemmat sekä sisarukset perheineen.
Reilut neljäkymmentä vuotta sitten pieni marjastaja keräsi vasuunsa mustikoita. Marjoja taisi kertyä enemmän poimijan suuhun, mutta silti kivisessä maastossa kaatuminen harmitti marjasaaliin lentäessä maahan. Hetkestä jäi muisto metsämaaston isoista korkeuseroista ja muhkeista marjamaista. Nuo metsät tulivat hyvin tutuiksi lukuisina lapsuuden ja nuoruuden kesinä. Viereinen perheen mökkisaari näyttäytyi mahtavana paikkana seikkailulle, jossa Saimaa ja luonto olivat iholla. Mökille kokoontui monta sukupolvea yhdessäolon ja lähiruoan äärelle. Siellä elettiin hetkessä ja aikuiset unohtivat työkiireet.
Samaisen marjaretken sijoille nousi kymmenen vuotta sitten mustikanpoimijan vapaa-ajanasunto. Projektin alkaessa seurattiin auringonkiertoa, etsittiin parhaita maisemia ja mittailtiin pinnanmuotoja. Siitä käynnistyi neljännen sukupolven rakentaminen suvun maille Puumalan Hurissaloon, omille juurille. Mökkimateriaaliksi valittiin ekologinen hirsi ja tiloista haluttiin kompaktit, mutta toimivat perheen ja ystävien kokoontumisille. Kontion malliston mökkiä muokattiin mieleiseksi, jotta saatiin halutut toiminnallisuudet ja myös avaraa tilaa yhdessäololle.
Lue lisää: remontoi ja rakenna kestävästi mökillä
Mökkeilystä nautitaan ympärivuotisesti
Alusta saakka oli itsestään selvää, että mökkeilystä haluttiin nauttia ympärivuotisesti mukavuuksilla. Terassipintaa rakennettiin reilusti sekä päämökkiin että saunalle, jotta tontin korkeuserot pääsevät oikeuksiinsa avaten upean järvimaiseman. Kivikkoisen maaston inspiroimana luonnonkiveä hyödynnettiin pihapiirissä ja rannassa, jonka ansiosta pihatöitä ei juurikaan ole. Elävä tuli on tärkeää ja se on vahvasti läsnä niin pihalla kuin sisätiloissa. Mökin sisustusta on inspiroinut luonto ja suomalaisuus. Muutama rakkain kaluste ja esine ovat suvun perintöä. Mökin rakentaminen oli työn ohessa iso ponnistus, mutta se kannatti tehdä. Mökistä on tullut erittäin tärkeä paikka perheelle.
Perheen mökkeilyssä on pyritty huomioimaan kaikki perheenjäsenet sekä mieleiset puuhastelut. Kesäisin mökillä soudetaan, sup-lautaillaan, uidaan ja snorklataan. Saimaan lähialueisiin tutustutaan veneillen ja auringonlaskuista nauttien. Parhaisiin secret spotteihin palataan yhä uudelleen. Erilaisia leikkimielisiä urheilukilpailuja järjestetään juhlallisin menoin aina jousiammunnasta koko perheen pellehyppykilpailuihin. Myös metsä tarjoaa runsaasti kerättäviä luonnon antimia ja niistä kokkaillaan yhdessä herkkuja. Polttopuutalkoot kuuluvat perinteisiin, mutta muita pakollisia tekemisiä ei juurikaan ole. Pientä puuhastelua toki aina riittää, mutta se on hyvää vastapainoa tietotyöläisten istuvalle arjelle.Sateisena päivänä jokainen vetäytyy kirjan, elokuvan, pelien tai käsitöiden äärelle. Tyttäret ovat saaneet opastusta käsitöihin Hurissalon Marttojen kerhosta. Hurissalossa vallitsee ihana yhteisöllisyys!
Jäisen Saimaan aikaan mökillä nautitaan hiihdosta, lumikenkäilystä ja säiden salliessa retkiluistelusta. Perheen isä on vuosittain kunnostautunut oman jääkentän rakentamisessa pumppaamalla vettä auraamansa kentän pintaan. Siinä sitten temppuillaan luistimilla ja nautitaan kaakaon kera talven hiljaisuudesta. Talviaikaan takkatuli, sauna ja kuuma palju tarjoavat rentoutumista. Luminen maisema on kaunis ja tähtitaivas näkyy kirkkaana, sillä lähettyvillä ei ole katuvaloja. Ulkomaiset vieraat ovat olleet haltioituneita talvisesta mökkimaisemasta. Yhteiset illalliset tekevät arjesta juhlaa, sillä kokkailuun on mökillä aina aikaa. Perheen tyttäret osallistuvat mielellään ruoanlaittoon ja menuun ideointiin. Myös isovanhemmat kutsutaan usein mukaan yhteiselle illalliselle naapurisaaresta. Vuodenaikojen kierto on vahvasti läsnä mökkeilyssä tarjoten paljon tekemistä.
Lue lisää: millainen Puumala on mökkikuntana
Etätyökonttorina Hurissalon maisemat
Hurissalossa on panostettu tietoliikenneyhteyksiin ja mökkeillessä onnistuu myös etätyöskentely. Perheen vanhempien työtehtävät mahdollistavat etätyöt ja mökki tarjoaa siihen rauhalliset puitteet. Etäpalaverit mökillä onnistuvat villasukat jalassa takkatulen tunnelmassa tai terassilla auringon paisteessa. Finanssialalla työskentelevä äiti pystyy täysipainoisesti tekemään töitä mökiltä käsin. Moni ongelma onkin ratkaistu Saimaan rannalla.
Aika on mökillä erilainen käsite, joten työpäivän venyminenkään ei haittaa. Päinvastoin ympäristön vaihdos inspiroi ja antaa energiaa työviikon keskellä. Pandemia-aikana etätyöskentely on kasvanut Etelä-Savossa ja myös Hurissalossa, sillä vapaa-ajan asukkaita on näkynyt kylällä selvästi tavallista enemmän työikäisten osalta. Tämä on mökkipaikkakunnille tärkeä asia, koska monipaikkaisuus kasvattaa myös paikallisten palvelujen kysyntää. Siten saamme nauttia palveluista jatkossakin.
Kesän kulttuuritarjonta Etelä-Savossa on mahtava lisä mökkeilyyn
Perheen mökkeilyyn kuuluvat paikalliset kulttuuritapahtumat. Seudun tarjonta on runsasta ja monista tapahtumista on muodostunut kesän must-juttu. Kulttuurikesä käynnistyy vuosittain Mäntyharjun Salmelasta, jossa perhe tutustuu erityisesti nuorten taiteilijoiden teoksiin. Miljöö ja näyttely ei ole pettänyt kertaakaan. Kesä jatkuu Mikkelin Musiikkijuhlilla, jossa tarjonta on poikkeuksellisen laadukas ja kansainvälinen. Ohjelmistosta löytyy konsertteja myös teinien makuun, ja yleensä koko perhe suuntaa nauttimaan musiikista. Musiikkijuhlat on kiinnostanut myös vieraitamme.
Keskikesällä tarjontaa löytyy mökin läheltä, Puumalan Sahanlahdesta. Siellä nautitaan musiikkitapahtumien lisäksi myös maukkaasta lähiruoasta. Suosikkipaikka siellä on veden päällä oleva rantaravintola, jossa vieraillaan monta kertaa kesässä. Myös Savonlinnan oopperajuhlista nautitaan joka kesä aikuisten kesken ja matkat taittuu sään salliessa veneellä piknik-korin kera. Tytärten on helppo siirtyä siksi aikaa viereiseen saareen isovanhempia ilahduttamaan.
Myös Hurissalon oma kesäteatteri kuuluu kesään. Tyttäret alkavat jo talvella arvuuttelemaan, mitä on seuraavan kesän ohjelmassa. Paikalliset, tutut näyttelijät hauskuuttavat siellä vuodesta toiseen. Tunnelma on leppoisa ja aina mukava, satoi tai paistoi. Kesä päättyy Venetsialaisiin, joita ihastellaan ja kuunnellaan veneestä käsin. Kesän kulttuuritarjonta Etelä-Savossa on mahtava lisä mökkeilyyn. Mökillä ei tarvitse erakoitua, vaan yleisötapahtumia riittää vaativaankin makuun!
Reetan vinkit mökkeilyyn:
- tee mökistä itsesi näköinen: pohdi mitä haluat mökillä puuhailla
- tutustu oman mökkipaikkakunnan kulttuuritarjontaan, se lisää viihtyvyyttä
- etätyön myötä mökki on kuin toinen koti; tämä on hyvä huomioida varustelussa
Reetta Häkkinen, vapaa-ajanasukas Hurissalosta