Suoraan sisältöön

Julkaistu 10.05.2022

Mökkiläisen tarina: Vapauden valtakunta Koskion rannalla Pertunmaalla

"Elämää nähnyt ja viisas työterveyshoitajani sanoi kauan sitten, että verenpaineeni pysyy riittävän matalalla, kun muistan käydä mökillä, istua terassilla järveä katsellen ja rapsuttaa koiraamme. Lääkkeitä ei tarvita. Tätä neuvoa olen koittanut noudattaa. Lääkkeitä ei ole tarvittu." – Mökkiläisen tarina on Laiturilla-blogin juttusarja, jossa tutustumme Etelä-Savon mökkeihin ja niiden onnellisiin asukkaisiin. Tarinat ovat mökkiläisten itse kirjoittamia ja, kuten voi huomata, niistä välittyy rakkaus parhaaseen mökkiseutuun – Etelä-Savoon.

Sami mökkeilee Pertunmaalla yhdessä vaimonsa sekä kahden kultaisennoutajan kanssa. Mökkeily painottuu heillä viikonloppuihin ja kesän lomakauteen. Pariskunnan aikuinen poika käy muutaman kerran vuodessa. Juhannuksena on aina varmuudella vieraita. Eräretkiystävät käyvät muutamana viikonloppuna vuodessa. Sami on "mökkiläisaktiivi" eli hän on aktiivisesti mukana Etelä-Savon elämässä esimerkiksi Kausiasukasvaltuuskunnan kautta.

Mielenmaisemani on Pertunmaan mökkimme terassit ja laituri, joilta ihailen Koskio-järveä ja sen vastarantaa. Täällä on rentouttavat aurinkotuolit, laineen terapeuttinen liplatus ja lumpeet koristeena rannassa. Järvi on mitä puhtain, jonka on todistanut myös limnologi-ystäväni ja järvisimpukat. Kuuma päivä kutsuu järveen. Välillä pohjoistuuli karkottaa suojaisampaan paikkaan; toppatakki on käypä mökkivaruste kesät talvet. Maisema on kuin Kalevalasta valkoisine joutsenineen tummaa taustaa vasten. Tällaista ei ole öljymiljardööreilläkään!

365 päivää

Silloin kun arki ja asiat painavat ja mökkisauna on kaukana, saunahetki on vain haavekuva. Mutta usein se on totta.. Mökki on minulla täydet 365 päivää vuodessa. Elämä Koskio-järven rannalla on suuri henkinen voimavara, olipa siellä tai toisaalla. Paikan päällä olen keskimäärin 68 päivänä vuodessa, joista ison osan heinäkuussa.

Nykyään puhutaan mökkiläisistä syystäkin monilla nimillä, mutta meidän porukka on ihan oikeita mökkiläisiä. Meillä on mökki ja olemme vain vapaa-ajanvietossa Pertunmaalla. Käymme mökillä ympäri vuoden, mutta talvella harvakseltaan. Keväällä on uusi into ja mökki soveltuu meillä parhaiten kolmen vuodenajan käyttöön.

Olemme työelämässä, joten mökkeily sijoittuu viikonloppuihin ja erityisesti kesän lomakauteen. Aina on turhan kiire pois. Hienoa on tulla, haikea on lähteä liian pian. Kun ikää tulee, haaveilemme ajasta, että voisimme olla pidempään.

Pertunmaalla mökkeillään
Hulda, Miina ja Ulla-Mari nauttivat kevätauringosta toukokuussa 2021.

Oblomovilaisuutta ja liikuntapisteitä

Onko mökki työleiri? Sitä olemme pohtineet. Ei se ole. Kun ostimme, päätimme, että otamme mökistä sellaisen työmaan, minkä jaksamme hoitaa. Pidämme vain pieneltä osin tonttia ihmiskäsin hoidettuna, muilta osin luonto koristelee maiseman. Silloin on vähemmän myös leikattavaa ja raivattavaa. Puu kasvaa hurjasti. Niitä pitää kaataa auringon edestä ja hyttysten lymypaikkojen vähentämiseksi. Samalla tulee polttopuut. Kun painan pihalla hommia, saan liikuntakalenteriini pisteitä. Tyydytystä tulee myös siitä, että konttoritoimihenkilö saa kerrankin jotain näkyvää aikaan. Sitten on kiva peseytyä, lähteä kaupoille Kuorttiin tai kirkonkylille ja ryhtyä lukemaan sopivasti - välillä aika paljon - fyysisesti rasitettuna.

Etätyötä emme tee ollenkaan mökillä. Se on pyhitetty ihan omaan elämään. Tämä on meiltä molemmilta tietoinen päätös. Olemme toki lukijoita, joten vähintään väljästi työhönkin liittyvää lukemista on hieno harrastaa fyysisen puuhailun välissä - sään ja auringoin liikkeen mukaan yläterassilla, keskiterassilla, laiturilla sateen sattuessa näköalaikkunan takana.

Minun mieliaiheeni on Pertunmaan ja ympäristön verrattomat mahdollisuudet liikkua luonnossa. Vaellusreitit ovat hyvin hoidettuja. Ystävieni kanssa järjestämme Pertunmaa-viikonloppuja, jotka koostuvat pitkän matkan päiväretkeilystä ja pitkän kaavan rentoutumisesta mökkisaunan ja grillin ympärillä.  

Millainen Pertunmaa on mökkikuntana? Tutustu täältä.

Mökkimme Koskio-järven rannalla. Talviauraus – aina pääsee.

Mukana Etelä-Savon elämässä

Pertunmaalle asettumisessa vuonna 2004 on ainakin kolme syytä. Ensinnäkin olen pienenä asunut Pertunmaalla, joten juuret vetivät puoleensa. Toiseksi matka kotikunnastamme Järvenpäästä mökille on vain 131 km ja kolmanneksi meidän yhteytemme ovat muutoinkin lähinnä Itä-Suomeen. Onneksi löysimme sopivan lähes valmiin mökin juuri oikeasta karttapisteestä 18 vuotta sitten.

Olen nykyään Pertunmaa-valtuuskunnan jäsen. Se on koottu ihmisistä, joilla on mökki tai kakkosasunto Pertunmaalla, mutta jotka eivät ole Pertunmaan kuntalaisia. Ydin tässä kaikessa on rakentaa hedelmällisiä yhteyksiä Pertunmaan kunnan, sen kehityksen ja mökkiläisten välillä. Pitää myös luoda kontakteja, tuottaa ideoita ja olla mukana vaikkapa Kaskivalkeat-lehden teossa. Kaikki positiivinen kanssakäyminen yhteiseksi hyväksi on paikallaan. Olin kai mökkiläisurani huipulla, kun haastattelin kunnanjohtaja Leena Ruotsalaista kuntavaalien alla mediaan.

Olen myös Mikkelin Seudun kausiasukasvaltuuskunnan jäsen Pertunmaan edustajana, mikä on mieleistä. Silloin näkökulmissa korostuu maakunnallisuus. Ajattelen, että kannustamalla kaikinpuolisella asenteella saadaan hyvää aikaan kaikille Pertunmaalla ja muualla Etelä-Savossa elämäänsä viettäville.

"Toiminta-alueellaan kausiasukasvaltuuskunnan tehtävä on kaksisuuntainen. Toisaalta se kertoo näkemyksensä ja tekee ehdotuksia kuntien päättäjille kausiasumisen edellytysten parantamiseksi, toisaalta innostaa kausiasukkaita osallistumaan yhä enemmän kylän, kunnan ja seudun elämään. Valtuuskunnalla on toki kolmaskin tarkoitus ja suunta: se pyrkii sekä toimielimenä että jäsentensä kautta vaikuttamaan valtakunnan päättäjiin." Tutustu lisää Kausiasukasvaltuuskunnan toimintaan.

Mökkeilyä Pertunmaalla
Terassi - mökkielämän alustataloutta.

Kolme vinkkiä mökkeilyyn

  1. Työvuosina ehtii mökille rajallisesti lähinnä lyhyesti viikonloppuna. Pyri silti jotain kautta osallistumaan mökkipaikkakuntasi rientoihin, olemaan osa yhteisöä. Somen kautta löytyy oikopolkuja yhteydenpitoon. Tutustu täältä vapaa-ajanasukkaan tapahtumakalenteriin*.
  2. Mökillä voi olla eri rooleja. Käytä mökkiä mukavana tukikohtana tehdäksesi kivoja asioita Etelä-Savossa. Käytä vaellusreittejä, museoita, palveluita jne. Lue täältä lähimatkailuvinkkejä Etelä-Savoon*.
  3. Suosi mökkipaikkakuntasi palveluita ja tuotteita*. Rahataloudessa saa paljon hyvää aikaan elinvoimalle kierrättämällä rahaa omassa yhteisössä. Se ei ole kaikki, mutta tärkeä perusta hyvälle meiningille.

Sami Karhu, mökkeilijä Pertunmaalta vm 2004

Mikkelin seudun kausiasukasvaltuuskunnassa Pertunmaan edustaja vm 2020

Haluaisitko jakaa oman tarinasi Etelä-Savon mökkeilijänä? Laita sähköpostia veera.kinnunen@mikseimikkeli.fi ja keskustellaan lisää.

Jaa kirjoitus