Julkaistu 11.08.2020
Panu Litmanen: Vähäväkisen pitää ajatella suuresti
Maamme väljyys ja vapaus käyttää aikaansa useamman paikan välillä on luksusta, jollaista suuri osa maapallon ihmisistä ei osaa edes kuvitella.
Moni suomalainen on saanut tänä vuonna aavistuksen siitä, miltä ahtaus ja vapauden rajoittaminen tuntuvat. Mökkikausi ei alkanutkaan ajallaan. Vapaa-ajanasukkailla oli vastassaan viranomaismääräykset, Uudenmaan raja ja kipakkaa somekeskustelua siitä, kuka saa olla ja missä.
Suomi ei kuitenkaan pysähtynyt.
Monipaikkaisuus – elämäntapa, joka ei ole sidottu yhteen paikkaan – sai paradoksaalisesti vauhtia, kun ihmisiä kehotettiin olemaan paikoillaan. Alkuvuoden aikana monipaikkaisuudesta käytiin paljon julkista keskustelua, ja paikkariippumattomaan työntekoon sopeuduttiin nopeasti. Digitalisaatiossa otettiin monta askelta. Kuten monen nopeasti ja osin hallitsemattomasti tapahtuvan asian suhteen, askeleet eivät olleet kaikilla yhtä pitkiä ja nopeita. Jotkut jäivät lähtökuoppiin ja toiset eivät enää palaa niihin. Etätyö löi lopullisesti läpi.
Tiivis kaupunkiasuminen tiivistyi entisestään, kun liikkumista rajoitettiin. Alkuvuoden painetta on purkautunut lisääntyneinä mökkikauppoina, mutta korkeitakin prosentuaalisia nousuja mielenkiintoisempaa on se, muuttuuko jokin asia pysyvämmin.
Kaupungistuminen tuskin pysähtyy, mutta sen rinnalle voi kehittyä entistä vahvempi monipaikkaisuus. Nyt kun ilmassa on vielä sumua ja palikat eivät vielä ole asettuneet uusille paikoilleen, kannattaisi olla ennakkoluuloton ja kokeilla rohkeasti erilaisia asioita. Miten parhaiten tuemme paikkariippumattoman työn tekemistä? Entä miten palvelemme monipaikkaisia asukkaitamme? Ulkoisten shokkien lisäksi kehitys voi vauhdittua määrätietoisella työllä. Ennen kaikkea tarvitaan yhteinen tahtotila siitä, millaiseksi tulevaisuuden haluamme.
Onko se yhteinen ja jaettu?
Itäisen Suomen synkkien väestöskenaarioiden rinnalla kulkee monta erittäin lupaavaa ja valoista asiaa, kuten jatkuvasti kasvava kausiväestö ja koko Saimaan alueen vetovoima. Erilaisia hallintorajoja ja niiden erottavaa vaikutusta merkittävämpiä ovat yhdistävät tekijät, samantyyppiset haasteet ja mahdollisuudet. Tämä ollaan vapaa-ajan asumisen kehittämistyön lisäksi oivaltamassa koko Itä-Suomea yhdistävässä kulttuuripääkaupunkihaussa, jonka tiimoilta tulee vielä monta hyvää uutista.
Kun virtuaalista karttapalloa loitontaa, ensimmäisenä katoavat pienet paikkakunnat, sitten maakuntarajat ja suuremmat kaupungit. Lopulta näkyy vain vihreää ja sinistä, metsää ja vettä. Siinä on paikkamme, vahvuutemme ja tulevaisuutemme.
Panu Litmanen
hankekoordinaattori
Savonlinnan Hankekehitys Oy