Suoraan sisältöön
Helsinkiläinen Jussi Siponen viipyy mökillään Ristiinassa aina mahdollisimman pitkään. Hän pitää kunnia-asianaan mökkeillä kestävästi. Hän osti yhdessä avopuolisonsa ja veljensä kanssa mökin Mikkelin Ristiinasta vuonna 2020.

Julkaistu 08.02.2023

Jussi liikkuu lihasvoimin mökkiseudulla - katso 7 vinkkiä ilmastoystävälliseen mökkeilyyn

Helsinkiläinen Jussi Siponen viipyy mökillään Ristiinassa aina mahdollisimman pitkään. Hän pitää kunnia-asianaan mökkeillä kestävästi. Hän osti yhdessä avopuolisonsa ja veljensä kanssa mökin Mikkelin Ristiinasta vuonna 2020.

– Mökkeilimme lapsuudessamme paljon Etelä-Savon ja Saimaan alueella. Yhteinen haaveemme oli, että ostamme oman mökin, kun se on meille mahdollista. Nyt oli hyvä hetki molemmille, Siponen sanoo. 

Helsinkiläisillä veljeksillä on omistuksessaan 1970-luvulla rakennettu kevythirsimökki, jonka pihapiirissä on aitta kahdella huoneella, saunarakennus puukiukaalla ja varastorakennus.  

Siponen mökkeilee usein kolmestaan puolisonsa ja viisivuotiaan corgi-tytön, Kyöstin, kanssa. Välillä veli perheineen on heidän kanssaan samaan aikaan mökillä.  

– Meidän lisäksemme mökille mahtuu vielä muutama ystävä, sukulainen tai tuttu.

Mökin valinnassa vaatimuksena oli, että mökkimatka ei saa kestää yli kolmea tuntia. Siposella on ollut dieselauto, johon hän on välillä tankannut uusiutuvaa dieseliä. Tulevana mökkikautena Siponen alkaa ajaa sähköautolla. 

Kun matkaan lähdetään, auton pitää olla mahdollisimman täynnä matkustajia. Perheen periaatteena on välttää turhaa ajamista. 

– Yhdistelemme kaikki asioinnit ja liikkumiset, kuten kauppakäynnit, kavereiden hakemiset ja retket.  

Kestävät mökkimatkat
Jussi Siponen viihtyy metsän ja järven äärellä. ”Ne ovat lähellä sydäntäni.”

Etätyöpäiviä ja junalla matkustamista

Siponen on koulutukseltaan sosionomi. Hiljattain hän vaihtoi pitkäaikaisen työnsä lastensuojelussa asumisliiketoimintaan. Palvelupäällikkönä hänellä on entistä paremmat etätyömahdollisuudet, ja Siponen viettääkin mökillään aina mahdollisimman pitkän ajan kerrallaan.  

– Alanvaihto tuntui hyvältä. Olen suunnitellut usein etätyöpäiviä viikonlopun ympärille, jolloin viipymäni mökillä pitenee. Kesällä etänä voi olla pidempiäkin aikoja.  

Myös Siposen puoliso tekee usein etätöitä mökiltä käsin, jopa viikkoja putkeen. Jos Siponen lähtee yksin käymään Helsingissä, puoliso vie hänet Mikkelin rautatieasemalle.  

– Jos matkustan yksin Helsinkiin ja takaisin, kuljen junalla tai bussilla. Myös Kyösti matkustaa näppärästi junalla. 

Yleensä koira pyrkii kuitenkin karkuun, kun sen pitäisi hypätä autoon ja lähteä pois mökiltä. 

– Kyösti nauttii luonnonrauhasta yhtä paljon kuin me muutkin. Mökillä parasta on luonto: Ristiina on tosi kaunista seutua. 

Siponen nauttii ulkona liikkumisesta, uimisesta ja saunomisesta.  

Sillä on merkitystä, miten kulkee mökille ja mökkiseudulla

Saimaa tarjoaakin loistavat ulkoilumahdollisuudet. Siponen ihailee muun muassa Astuvansalmen kalliomaalauksia.  

Etelä-Savo on Suomen suurimpia vapaa-ajan asumisen maakuntia, jossa kaksi kolmasosaa vapaa-ajanasukkaista tulee maakunnan ulkopuolelta. Mökkimatkoja tehdään alueelle ja alueella paljon. Ne muodostavat noin kolmasosan vapaa-ajan asumisen hiilijalanjäljestä.

Kestävät mökkimatkat
Jussi Siponen nauttii ulkona liikkumisesta, uimisesta ja saunomisesta. Myös suppailemalla voi tehdä vastuullisia päiväretkiä mökkiseudulla.

Sillä on merkitystä, miten kulkee mökille ja mökkiseudulla. Pienet valinnat ja teot ratkaisevat. Siponen pyrkii pitämään mökkeilynsä hiilijalanjäljen mahdollisimman pienenä.  

– Helsingissä on helppo käydä ruokakaupassa kävellen, mutta mökillä tilanne ei ole sama. Monet ajattelevat, että ilmastoystävälliset teot mökillä ovat vaikeita tai kalliita. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.  

Siponen toteaa, että avainasemassa on mökkimatkojen suunnittelu. Se, että miettii tarkkaan, milloin ollaan mökillä ja miten pitkään. Miten voidaan maksimoida mökillä oleskelu? Entä millä sinne liikutaan?  

Siposen mökki on mantereella, mutta sinne on helpompi soutaa veneellä kuin kävellä. Noin 50 metrin siirtymä vesiteitse on nopeampi ratkaisu kuin kävely kallion yli metsäpolkua pitkin.  

Muutoinkin mökkiseudulla liikkuessaan Siponen pyrkii käyttämään kaikkea muuta kuin polttomoottoria. Siponen on tottunut soutelija – veneen moottori ei ole käytössä juuri ollenkaan. 

– Lähtökohtaisesti soudamme aina. Se on hyvää kuntoilua. Myös sup-laudalla ja kajakilla pääsee melko pitkälle. Meillä on tapana tehdä melomalla esimerkiksi telttaretkiä. 

Näillä pienillä teoilla edistät mökkeilyn ekologista, taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista kestävyyttä.

Kestävät mökkimatkat
Jussi Siponen käy mielellään kalastamassa.

Aurinkosähköä ja lähiruokaa

Siponen käyttää paljon Ristiinan ja Mikkelin paikallisia palveluita. Hän on pitänyt Saimaan seudulla saamastaan henkilökohtaisesta ja ystävällisestä palvelusta. 

– Remontoimme mökkiä itse ja rakensimme sinne terassin kestävistä materiaaleista. Läheisestä Ristiinan K-raudasta saimme paitsi ostettua kaiken tarvittavan myös paljon neuvoja rakennustyöhön.  

Siposen mökkiin ei tule vettä eikä se ole talviasuttava. Säiden salliessa Siponen mökkeilee jopa marraskuun loppuun saakka, ja mökkikausi alkaa jälleen huhtikuun tienoilla. 

– Hankimme mökille uudet aurinkopaneelit, entiset olivat tulleet käyttöikänsä päähän. Investoimme tehokkaisiin paneeleihin ja olemme pärjänneet hyvin aurinkosähköllä. 

Siponen toteaa, että lisäksi ruokavalinnoilla on vaikutusta vapaa-ajan asumisen hiilijalanjälkeen.  

Etelä-Savon puhdas luonto antaa hyvän perustan laadukkaan lähiruoan tuotannolle. Viljelijät tekevät uraauurtavaa työtä luonnonmukaisen viljelyn hyväksi. Esimerkiksi luomumaidon jalostus on alkanut Etelä-Savosta. 

– Kokkaamme paljon kasvisruokaa ja itse kalastettua järvikalaa. Jos mahdollista, ostamme lähituottajien sesongin mukaisia tuotteita.  

Viime kesänä Siponen toi mökille kasvilaatikoita ja alkoi kasvattaa muun muassa tomaatteja ja kesäkurpitsaa. Kompostoimalla biojätteen Siposen porukka saa tuotettua multaa itse. Lisäksi he lajittelevat ja kierrättävät kaikki jätteet. 

– Näen, että samaan aikaan on mahdollista saavuttaa taloudellisia säästöjä ja ympäristöhyötyjä. 

Kestävät mökkimatkat
Kyösti-corgi nauttii mökin rauhasta niin paljon, ettei tahtoisi edes lähteä takaisin Helsingin-kotiin.

Näin mökkeilet ilmastoystävällisesti

1. Noudata taloudellista ajotapaa

Kaasujalkaa keventämällä pystyy vaikuttamaan paljon. Päästöt pienenevät ja säästöä tulee polttoainekustannuksista.  Mökkimatkan kesto ei myöskään kasva merkittävästi, vaikka vähentäisi ajonopeutta esimerkiksi 10 km/h. Kannattaa ajaa tasaisella ajonopeudella ja hyödyntää moottorijarrutusta. 

2. Vältä ajoa ruuhka-aikoina

Ennakoi, milloin ajat mökille ja palaat kotiin. Ruuhkissa polttoainetta kuluu enemmän.  Voisiko esimerkiksi perjantai-iltapäivän sijaan lähteä mökille jo aamulla tai torstai-illalla? 

3. Järjestä kimppakyytejä

Mitä enemmän autossa on matkustajia, sitä parempi taloudellisesta ja ekologisesta näkökulmasta. Kannattaa siis suosia kimppakyytejä.

4. Pidennä viipymää mökillä

Hyvä tapa vähentää mökkimatkojen ilmastopäästöjä on viipyä mökillä mahdollisimman pitkään. Se vähentää kodin ja mökin välistä matkustelua. Etätyöskentely mökillä voi olla mukavaa vaihtelua arkeen. 

5. Yhdistele asioinnit ja muu liikkuminen mökkiseudulla

Kun lähtee esimerkiksi kauppaan, kannattaa miettiä, pystyykö samaan reissuun yhdistämään muita asiointeja, vaikkapa mökkivieraiden nouto asemalta, piipahdus torikahvilla tai kierrätyspisteellä käyminen.

6. Suosi lihasvoimaa mökkipaikkakunnalla

Jos mahdollista, souda venettä moottorin käytön sijaan. Soutamalla kunto kasvaa.  

Pyörällä liikkuminen tai kävely ovat myös hyviä vaihtoehtoja, jos kauppa on kohtuullisen matkan päässä. 

7. Suunnittele mökkeilysi hyvin

Kun suunnittelee syömiset ja liikkumiset mahdollisimman tarkasti etukäteen, tulee vähemmän yllättäviä, spontaaneja menoja.  

Lisää myös mökkisi omavaraisuutta: voit esimerkiksi kasvattaa kasviksia ja harkita aurinkopaneeleiden hankkimista. 

Lue lisää vinkkejä kestävämpiin mökkimatkoihin.

Kestävät mökkimatkat

Kestävät mökkimatkat tarkoittavat mökille ja mökkiseudulla liikkumisen vastuullisuuden lisäämistä.  

Laiturilla ETVA-hanke, viralliselta nimeltään ETVA – Etelä-Savon vapaa-ajan asumiseen liittyvän kestävän liikkumisen selvittäminen, edistäminen ja ohjaaminen, toteutti kyselyn mökkimatkojen kestävyydestä marraskuussa 2022. 

Kyselyyn vastasi yhteensä 833 vapaa-ajanasukasta. Vastausten perusteella vapaa-ajanasukkaita kiinnostavat liikkumisen hiilijalanjäljen pienentäminen, joukkoliikenne ja vaihtoehtoiset käyttövoimat autoilussa.  Tutustu Mökkimatkakyselyn-raporttiin täältä.

Hanketta rahoittaa Etelä-Savon maakuntaliitto Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) - määrärahasta. 

Jaa kirjoitus