Suoraan sisältöön
Kestävät mökkimatkat tuovat ensimmäisenä mieleeni junamatkan ja sähköauton. Onko polttomoottoriautoilijana peli menetetty vai voinko vaikuttaa päästöihin tekemällä viisaita valintoja auton ratissa tai jo kotona mökkimatkaa suunnitellessa? Tekemällä kestävämpiä liikkumisen valintoja on mahdollista pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja vähentää ympäristön rasitusta. Pienistä puroista syntyy suuri joki -sanonta, osuu naulan kantaan.

Julkaistu 20.03.2023

Elina Moskari: Kestävät mökkimatkat – ympäristöystävällisemmin mökille

Kestävät mökkimatkat tuovat ensimmäisenä mieleeni junamatkan ja sähköauton. Onko polttomoottoriautoilijana peli menetetty vai voinko vaikuttaa päästöihin tekemällä viisaita valintoja auton ratissa tai jo kotona mökkimatkaa suunnitellessa? Tekemällä kestävämpiä liikkumisen valintoja on mahdollista pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja vähentää ympäristön rasitusta. Pienistä puroista syntyy suuri joki -sanonta, osuu naulan kantaan.

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla & Villa Sulona

Kestävä mökkimatka on osa kestävää mökkeilyä

Vuonna 2019 tehdyn selvityksen mukaan Etelä-Savon vapaa-ajan asumisen päästöt ovat noin 427 kiloa vuodessa henkilöä kohden. Kolmasosa vapaa-ajan asumisen hiilijalanjäljestä muodostuu mökkimatkoista. Se on syy tarkastella omia liikkumistottumuksia ja tunnistaa vaihtoehtoja.

Kestävät mökkimatkat ovat ympäristön ja yhteiskunnan näkökulmasta viisaita liikkumisratkaisuja. Se ei tarkoita suoraan sitä, että tulisi luopua autosta tai lopettaa mökillä käyminen: on paljon muitakin vaihtoehtoja. Kestävä mökkimatka ei ole pelkkää junalla matkustamista tai sähköauton omistamista. Kestävän mökkimatkan ytimessä ovat sujuvuus, turvallisuus, terveellisyys, taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys. Kestävä mökkimatka on ennen kaikkea kokonaisuus, joka muodostuu yksilön tekemistä valinnoista. Jokainen suomalainen mökkimatka on yksilöllinen ja yhtä oikeaa tapaa matkustaa ei ole. Toiselle sopiva liikkumistapa voi olla toiselle mahdoton tai jopa saavuttamaton tapa liikkua.

Lähtökohdat kestävän mökkimatkan tekemiseen eivät ole imartelevat omalla kohdalla. Perheemme omistaa perinteisen polttomoottoriauton, joka liikkuu bensan voimalla. Asumme pääkaupunkiseudulla ja mökkeilemme Saimaan rannalla, Savonlinnan alueella. Yhdensuuntaisen mökkimatkan pituus on 312 kilometriä. Määränpäässä odottaa 70-luvulla rakennettu kantovesimökki – viehättävä punainen tupa vesirajan tuntumassa. Ilta-aurinkoon antava ranta, monimuotoinen luonto ja autenttinen hiljaisuus ovat syy matkustaa mökille. Kun auton etuvalot kääntyvät kohti mökkipihaa sydämessä läikähtää lämpimästi kerta toisensa jälkeen.

Artikkelia kirjoittaessa tunnen häpeää bensa-autostamme. Toisaalta mitä enemmän perehdyn kestävän mökkimatkan aihepiiriin, löydän yhä enemmän vaihtoehtoja edistää, tämänhetkisen elämäntilanteen sallimissa rajoissa, ympäristöystävällisiä mökkimatkoja.

Aikatauluvapaus ja helppouden viehätys

Mökkimme on kohtuullisen huonosti saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä. Lähin bussipysäkki on noin 15 kilometrin päässä.  Lähimpään kauppaan on matkaa 16 kilometriä. Palveluiden saavutettavuus on lähinnä auton tai veneen varassa. Auto tuo mökkimatkoihin aikatauluvapauden. Myönnän helppouden viehätyksen. Nelihenkisen perheen kanssa kimppakyydit eivät ole vaihtoehto. Toki omaan kyytiin otamme mielelläni ystäviä ja mökkivieraita. Nelihenkisen perheen junaliput Helsingistä Savonlinnaan maksavat äkkiä saman verran kuin tankillinen polttoainetta. Lisäksi juna-asemalta mökkipihaan on matkaa noin 20 kilometriä, joten loppumatkan taittamiseen tarvitaan taksi tai muu paikallinen kyyti. Uskon, että tulevaisuudessa eri kulkuneuvoilla tapahtuvat yhdistelmämatkat ovat yhä sujuvampia ja helposti saavutettavissa olevia palveluita.

Vaihtoehtoiset liikkumismuodot kasvattavat suosiotaan. Perinteisen polttomoottoriautoilun rinnalle on tullut vaihtoehtoisella energialla toimivia autoja. Täyssähkö-, hybridi- ja kaasuautot ovat arkipäivää liikenteessä. Sähköautojen latauspaikat ovat nykyään huoltoasemien vakiovaruste, ja latauspaikkoja löytyy jo lähes jokaisen marketin parkkialueelta. Sähköautot ovat kiistatta vähäpäästöisin tapa liikkua. Autovalmistajat kehittävät tehokkaampia akkuja, jotka takaavat yhä pidempiä latausvälejä ja ajomatkoja.

Meidän perheellemme sähköauto ei ole vielä vaihtoehto, tulevaisuudessa varmasti kyllä. Seuraamme kiinnostuneina, miten sähköautomarkkinat kehittyvät. Sähköautojen latauspaikkojen räjähdysmäinen kasvu kertoo sähköautokannan kasvusta. Nopean kehityksen ja sähköautojen yleistymisen myötä, sähköauto on potentiaalinen vaihtoehtona myös meille, hitaammin syttyville.

Irti hankaluusharhasta

Myönteinen tulevaisuus Suomelle -kestävyyspaneelissa (2022, 6) todetaan, että hankaluusharha on yleinen ensivaikutelma kestävyysmurroksesta korostetun vaikeana ja toisiinsa arvaamattomasti kytkeytyvien haasteiden hankalana kimppuna, jossa kestävän kehityksen edistäminen näyttäytyy nykyisistä saavutuksista luopumisena tai vanhaan paluuna.

Tunnistan kestävän mökkimatkan hankaluusharhan. Auton vaihtoa miettiessä olemme takertuneet toistuvasti hankaluusharhaan. Sähköautoon vaihtaminen on tuonut ajatuksiin epäilyn ja epävarmuuden tunteita. Sähköauton lataaminen ja ajoreitin suunnitteleminen latauspisteiden ja akun kestävyyden mukaan, on tuntunut työläältä. Olenko valmis siihen, että mökkimatkalla pitää takapenkkiläisten tarpeiden lisäksi huomioida auton lataamiseen liittyvät erityistarpeet? Kyse on enemmänkin pään sisäisestä prosessista, hankaluusharhasta. Tiedän, että sähköauton aika on tulevaisuudessa. Toistan itselleni mantraa; uuden syntymiseen tarvitaan vanhoista tottumuksista irti päästämistä.

kestävät mökkimatkat ja Villa Sulona
kestävät mökkimatkat ja villa sulona

Jopa tuhat valintaa yhden ajomatkan aikana

Teemme päivittäin tuhansia valintoja – joidenkin lähteiden mukaan jopa 35 000 valintaa ja päätöstä päivässä. Yhden automatkan aikana kuljettaja tekee valintoja satoja tai tuhansia kertoja matkan pituudesta riippuen. Kestävä mökkimatka syntyy ennen kaikkea viisaista valinnoissa.

Kestävä mökkimatka alkaa kotona erilaisten vaihtoehtojen läpikäymisenä. Milloin on hyvä hetki lähteä mökille? Kuinka pitkän ajan pystymme viettämään mökillä? Onko koko perheen mahdollista lähteä mökille? Pyrimme viettämään mökillä mahdollisimman paljon vapaa-aikaa. Mökkiajasta kilpailevat erityisesti viikonloppuihin sijoittuvat lasten harrastuksiin liittyvät pelit ja turnaukset. Talvikaudella mökillä käydään noin kerran kuukaudessa. Kesäkaudella huomattavasti useammin. Mökille lähdemme aina, kun kalenteri näyttää vähintään kahta vapaapäivää. Ennen mökille lähtöä mietimme, kuinka pitkän ajan pystymme viettämään mökillä. Tällä hetkellä etätyö mahdollistaa satunnaisten etätyöpäivien yhdistämisen mökkeilyyn, jonka avulla on mahdollista pidentää viipymää mökillä.

Valitsenko loman mökillä Etelä-Savossa vai loman Kanarialla?

Tein puhtaasta mielenkiinnosta laskelman, kuinka paljon mökkimatka Etelä-Savoon tuo päästöjä suhteessa lentomatkaan Kanariansaarille. Laskelmassa huomioin ainoastaan matkustamisesta aiheutuvat päästöt.

Tein My Climate -ohjelmalla laskelman, kuinka paljon yhdensuuntaisesta mökkimatkasta syntyy hiilidioksidipäästöjä yhdelle henkilölle. Vertailuksi laskin päästöt yhdensuuntaisesta lentomatkasta Kanariansaarille.

  1. Mökkimatka. Yhdensuuntaisen 312 km mökkimatkan päästöt 89 kg CO2 (kulutus laskettu bensa-autolla, jonka kulutus 7,0 l/100 km)
  2. Lentomatka. Yhdensuuntaisen lentomatkan 4500 km Helsinki – Lanzarote (Kanariansaaret) päästöt 742 kg CO2

Edestakaisen mökkimatkan päästöt ovat 178 kg CO2 ja edestakaisen Lanzaroten lentomatkan päästöt ovat 1484 kg CO2. Nopealla laskutoimituksella selviää, että yhden Lanzaroten lentomatkan hiilidioksidipäästöillä voin tehdä 8,3 mökkimatkaa.

Ilmastoviisas auton pakkaaminen ja reitin valinta

Ilmastoviisas mökkimatka alkaa jo ennen auton moottorin käynnistystä. Pakkaamme autoon vain välttämättömimmät tavarat ja tarvikkeet. Auton kokonaismassa vaikuttaa suoraan polttoaineen kulutukseen.

Kantovesimökille juomavesi viedään kanistereissa. Täysi 20-litran juomavesikanisteri painaa noin 20 kiloa. Veden kuljettaminen 312 kilometrin matkaa ei ole kovin järkevää. Pakkaamme kanisterit tyhjänä mukaan ja täytämme ne lähempänä määränpäätä huoltoasemalla. Vältämme turhien tavaroiden kuljettamista. Ruokaostot teemme lähempänä määränpäätä, mökkimatkan varrella. Kestävän mökkimatkan näkökulmasta yhden pysähdyksen -taktiikka on toimiva. Samalla pysähdyksellä tehdään ruokaostot, käydään vessassa ja täytetään vesikanisterit. Näin tulee minimoitua turhat käynnistykset, liikkeellelähdöt ja polttoaineen kulutuspiikit.

Polttoainetehokas reitti auttaa pitämään kulutuksen mahdollisimman pienenä. Kulutusta voi pienentää pitämällä ajonopeuden mahdollisimman tasaisena ja kaasujalan kevyenä. Samalla kukkaro kiittää ja euroja säästyy! Ympäristöystävällinen ajoreitti tarkoittaa reittiä, jossa on mahdollisimman vähän mäkiä, vähän liikennettä ja tasaisemmat ajonopeudet.

Talvikaudella auto kannattaa esilämmittää ennen liikkeellelähtöä, kun ilmalämpötila on 5 astetta tai alle. Kylmäkäynnistys kuluttaa moninkertaisen määrän polttoainetta verrattuna esilämmitetyn auton käynnistykseen.

kestävät mökkimatkat ja Villa Sulona
kestävät mökkimatkat

Autossa on aikaa irtautua arjesta

Muistan erään juhannuksen, kun teimme mökkimatkaa nelostien juhannusruuhkassa. Ystävät olivat varoitelleen tien massiivisista juhannusruuhkista, mutta emme uskoneet, vaan suuntasimme mukaan ruuhkaan. Autoja oli paljon liikenteessä, oikealla ja vasemmalla kaistalla. Ruuhkassa nopeudet matelivat, ja ajoittain autoletka liikkui kävelyvauhtia. Yhtäkkiä koko liikenne pysähtyi. Hetki sitten ohi kiirehtineet autot olivat ajaneet ketjukolarin, jossa oli osallisena useita autoja. Kun omalla vuorolla ajoimme kolaripaikan ohi, mieleni oli tyhjä ja surullinen. Vaikka henkilövahinkoja ei onneksi käynyt, monen juhannus sai uuden suunnitelman silmänräpäyksessä. Kokemuksen jälkeen emme ole ajaneet juhannuksen ruuhkahuippuina mökille. Olemme valinneet matkanteon ajankohdan vähemmän ruuhkaisiin aikoihin ja päiviin.

Kestävä mökkimatka lisää turvallisuutta. Kun valitsee ajopäivän vähemmän ruuhkaiseen ajankohtaan, välttyy automaattisesti suuremmilta ruuhkilta. Ajonopeus on mahdollista pitää tasaisempana, silloin kun liikennettä on vähemmän.

Kestävä mökkimatka tarjoaa myös oivan mahdollisuuden irtautua arjen kiireestä. Mökkimatkoilla olemme leikkineet, laiva on lastattu -leikkiä takapenkkiläisten kanssa. Olemme arvailleet vastaantulevien autojen väriä tai rekisterinumeroa. Mökkimatkan aikana mieli alkaa hiljalleen luopua arjen tohinasta. Mitä kauemmaksi koti ja arki jäävät, sitä kirkkaammaksi ajatus muuttuu. Tasainen kyyti tarjoaa mahdollisuuden tarkkailla ympärillä muuttuvaa maisemaa. Pään sisäinen surina vaimenee ja ajatus kirkastuu. Mökkitielle käännyttäessä sydän, mieli ja keho puhuvat samaa kieltä. Kestävä mökkimatka antaa tilaa laskeutua sopivan leppoisaan mökkimoodiin.

Elina Moskari, Villa Sulona

Laiturilla-brändilähettiläs Saimaan rannalta

Lähteet:

My Climate, https://www.myclimate.org/

Kestävyyspaneeli, 2022. Myönteinen tulevaisuus Suomelle. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/345329/My%c3%b6nteinen%20tulevaisuus%20Suomelle.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Jaa kirjoitus