Suoraan sisältöön
Mökkeilemme Mikkelin kaupungin alueella Pitkäjärven rannalla. Mökki on perheeni perintöä, isäni on rakentanut sen 1980-luvulla. Olen Mikkelistä kotoisin, ja äitini sekä siskoni asuvat edelleen Mikkelissä. Itse olen asunut Helsingissä jo 33 vuotta ja mieheni on sieltä kotoisin, eli mökkimatkamme pituus on noin 230 kilometriä per suunta. 

Julkaistu 03.03.2023

Anne Soikkeli: mökkimatkan pituus on 230 kilometriä – perintömökillä viivytään pitkään, pyritään ajamaan taloudellisesti ja käytetään välillä julkisia

Mökkeilemme Mikkelin kaupungin alueella Pitkäjärven rannalla. Mökki on perheeni perintöä, isäni on rakentanut sen 1980-luvulla. Olen Mikkelistä kotoisin, ja äitini sekä siskoni asuvat edelleen Mikkelissä. Itse olen asunut Helsingissä jo 33 vuotta ja mieheni on sieltä kotoisin, eli mökkimatkamme pituus on noin 230 kilometriä per suunta. 

Mökkeilen siis siipan ja vajaa 2-vuotiaan Elli-corgin kanssa. Mökkikausi alkaa aina pääsiäisestä, yleensä huhtikuussa, ja päättyy lokakuun alussa. Mökkimme on talvikäyttöinen, mutta me emme siellä talvella käy. Viimeisten kolmen kauden aikana olemme lähestulkoon asuneet puoli vuotta mökillä ja teemme sieltä käsin etätöitä. Teemme siis siellä kaikkea samaa kuin kotonakin ja sen lisäksi hoidamme landetöitä ja puutarhaa.

Miten Pitkäjärvellä lisätään liikkumisen vastuullisuutta ja ilmastoystävällisyyttä 

Teemme etätöitä mökillä, joten kun läsnäolo työssä on molemmille tarve, liikumme yhdessä omalla autolla, mutta teemme matkan mökin ja kodin välillä vain noin joka toinen viikko. Jos meistä vain toinen on menossa pääkaupunkiseudulle, pyrimme matkustamaan junalla tai bussilla oman auton sijaan.  

Mikkelissä liikumme omalla autolla, mutta hoidamme samalla kertaa monta asiaa, eli emme käytä autoa päivittäin. Teemme myös landekauden aikana Mikkelistä käsin retk muualle Itä-Suomeen. 

   

Kestävät mökkimatkat
Kestävät mökkimatkat

Yhdistelmä autoilua ja julkisia: yksin matkustaessa auto ei ole kannattava vaihtoehto, silloin liikutaan julkisilla 

Mikkelin julkinen liikenne ei oikein suosi mökkeilyä ilman omaa autoa. Me olemme pääkaupunkiseudulla tottuneet monipuoliseen joukkoliikenteeseen lyhyillä odotusajoilla, ja sellainen odotus ei Mikkelissä toteudu. Myös koiran kanssa liikkuminen asettaa vaateita omalle autolle. Kaikki julkiset eivät edes huoli eläimiä kyytiin, tai jos huolivat, voi kyyti peruuntua esimerkiksi kanssamatkustajan allergian vuoksi.  

Mikkelin ja Helsingin välillä kulkee meille riittävästi junia ja busseja, tosin lippujen hinnat eivät ole aina kilpailukykyisiä omaan autoon verrattuna. Itse en usko, että julkinen liikenne korvaisi meidän tapauksessamme oman auton kokonaan, mutta yksin matkustaminen omalla autolla kodin ja mökin välillä ei ole enää meille kannattava vaihtoehto, se korvataan julkisilla. 

Kestävät mökkimatkat -osiosta löydät muun muassa joukkoliikenteen aikataulut, kaasu- ja sähköautojen tankkaus- ja latauspisteet, vinkkejä taloudelliseen ajotapaan sekä muita sinun mökkielämääsi sopivia ratkaisuja siihen, miten mökille liikkumisen päästölukemaa saisi hieman pienennettyä. 

  

Annen viisi vinkkiä muille mökkeilijöille, miten mökille ja mökkiseudulla liikkumisen vastuullisuutta ja ilmastoystävällisyyttä voi lisätä

  1. Viivy kerralla pidempään – suunnittele mökillä olemista ja kotona käyntejä niin, että mahdollisimman paljon asioita hoituu kerralla. 
  2. Hyödynnä mahdollisuus tehdä etätöitä. 
  3. Jos matkustat julkisilla, osta liput hyvissä ajoin – ne ovat halvempia ajoissa ostettuina. 
  4. Matkusta ruuhka-aikojen ulkopuolella – menomatka muulloin kuin perjantai-iltana ja paluumatka muulloin kuin sunnuntai-iltana. Näin pystyt hyödyntämään myös ekologisempaa ajotapaa ja lyhentämään matka-aikaa, kun vältät matkustamista ruuhka-aikaan. 
  5. Taksi on Mikkelissä halvempi kuin pääkaupunkiseudulla.

Anne Soikkeli – mökkiläinen ja syntyperäinen mikkeliläinen

Haluaisitko jakaa omat vinkkisi kestävämpiin mökkimatkoihin? Laita sähköpostia veera.kinnunen@mikseimikkeli.fija keskustellaan lisää.

Jaa kirjoitus