Suoraan sisältöön

Julkaistu 21.11.2022

Osallistu Etelä-Savon vapaa-ajan asumiseen liittyvän liikkumisen kehittämiseen ja vastaa Mökkimatkat-kyselyyn

Laiturilla ETVA-hanke on julkaissut Mökkimatkat-kyselyn, jolla kartoitetaan vapaa-ajan asumiseen liittyvän liikkumisen nykytilaa. Etelä-Savo on Suomen suurimpia vapaa-ajan asumisen maakuntia, jossa 2/3 vapaa-ajanasukkaista tulee maakunnan ulkopuolelta. Mökkimatkoja tehdään alueelle ja alueella erittäin paljon – ne muodostavat noin kolmasosan alueen vapaa-ajan asumisen hiilijalanjäljestä.

Etelä-Savo on Suomen suurimpia mökkimaakuntia. Tähän on vaikuttanut upean järviluonnon lisäksi esimerkiksi kohtuullinen etäisyys Suomen suurimmista kaupungeista. Etelä-Savon vapaa-ajanasunnoille matkustetaan runsaasti maakunnan ulkopuolelta, kuten alla olevasta kuvasta voidaan havaita. Vapaa-ajanasukkaat ovat maakunnalle merkittävä voimavara ja mahdollisuus – nyt ja tulevaisuudessa. Liikkumista kannattaa hetki miettiä myös kestävyyden kannalta. Mökkimatkan pituudesta riippuen kilometrejä voi kertyä vuodessa varsin paljon. Jo pienillä muutoksilla liikkumisen vastuullisuus kasvaa.

Etelä-Savon vapaa-ajan asumiseen liittyvät mökkimatkat vuonna 2019.
(Etelä-Savon vapaa-ajan asuntoihin liittyvä liikkuminen ja sen vähäpäästöisyyden edistäminen
-selvitys 2021, Etelä-Savon maakuntaliitto)

Etelä-Savon maakunnassa vakituisesti asuvien mökinomistajien asuntokuntiin kuuluvia henkilöitä on yli 15 000. Maakunnan sisäiset mökkimatkat aloitetaan usein Mikkelistä, Savonlinnasta tai Pieksämäeltä. Etenkin Mikkelistä suunnataan vapaa-ajanasunnoille merkittävästi maakunnan kaikkiin muihin kuntiin.

Maakunnan ulkopuolelta tulevien mökkimatkojen aloituspisteenä korostuu pääkaupunkiseutu, eli Helsinki, Espoo ja Vantaa. Pääkaupunkiseudulta Etelä-Savon mökeille on 10 000 matkantekijää. Näistä merkittävä osa suuntautuu Mikkelin, Mäntyharjun ja Savonlinnan alueille. Muita yli 1 000 matkantekijän aloituspaikkoja ovat Kouvola, Lahti ja Lappeenranta. Lukumäärät muodostuvat vapaa-ajanasunnon omistajien asuntokuntaan kuuluvista henkilöistä.

(Lähde: Etelä-Savon vapaa-ajan asuntoihin liittyvä liikkuminen ja sen vähäpäästöisyyden edistäminen
-selvitys 2021, Etelä-Savon maakuntaliitto)

Uudesta Kestävät mökkimatkat -osiosta faktaa, vaihtoehtoja ja inspiraatiota vapaa-ajanasukkaille

Laiturilla-sivustolla on julkaistu Kestävät mökkimatkat -osio ETVA-hankkeen toimenpiteenä, jonka tarkoituksena on kannustaa vapaa-ajanasukkaita pohtimaan mökkimatkojensa vastuullisuutta. Olemme koonneet erilaisia vaihtoehtoja, vinkkejä ja inspiraatiota vapaa-ajanasukkaille, kuinka mökkimatkat voi taittaa vastuullisemmin.

Kuljetko mökkimatkasi vaihtoehtoisella energialla kulkevalla autolla tai joukkoliikenteellä? Haluaisitko jakaa kokemuksiasi muille vapaa-ajanasukkaille? Kokoamme haastatteluiden pohjalta vertaiskokemuksia kestävämmistä mökkimatkoista ja tuotamme niistä sisältöä Kestävät mökkimatkat -osioon.

Tutustu Kestävät mökkimatkat -osioon täältä.

Vastaa Mökkimatkat-kyselyyn ja osallistu arvontaan

Vastaamalla Mökkimatkat-kyselyyn osallistut vapaa-ajan asumisen kehittämiseen Etelä-Savossa, kestävän mökkeilyn maakunnassa. Kyselyn on laatinut Laiturilla ETVA-hanke, viralliselta nimeltään ETVA – Etelä-Savon vapaa-ajan asumiseen liittyvän kestävän liikkumisen selvittäminen, edistäminen ja ohjaaminen.

Kaikkien 30.11.2022 mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa antaneiden kesken arvotaan D.O. Saimaa -alkuperämerkin herkkulahjapakkaus (arvo 52,10 €), joka sisältää Kenkäveron näkkärishipsit ja puolukkamarenkia, Puula-Särvin ahvenkukon ja savumuikut sekä Heikkilän yrttitilan lihamausteet.

Vastaa kyselyyn täältä.

Lisätietoja antaa projektipäällikkö Tuula Pihkala, tuula.pihkala@mikseimikkeli.fi, tai projektiassistentti Veera Kinnunen, veera.kinnunen@mikseimikkeli.fi.

Etelä-Savon maakuntaliitto

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy