Suoraan sisältöön

Julkaistu 07.08.2018

Kymmenet mökinomistajat saavat neuvontaa Mikkelin kehitysyhtiö Miksein pilotissa

Kymmenet yritykset ja mökinomistajat kiinnostuivat vapaa-ajan asuntojen kohentamisesta Mökit kuntoon -pilotissa. Jätevesiasiat nousevat selkeäksi ykköseksi mökinomistajien toivelistalla, mutta apua kaivataan myös mökin ja sen lisärakennusten sekä pihan kunnostamiseen. 

Mökit kuntoon -pilotti on maksuton neuvontapalvelu, jonka kohderyhmänä ovat Mikkelin seudulla mökin omistavat henkilöt. Pilotti käynnistyi vuoden 2018 alussa ja neuvontapalvelu huhtikuussa 2018. Pilotissa käydään mökinomistajien kanssa läpi mökin kunnostukseen tai käyttöön liittyviä tarpeita ja autetaan löytämään toteuttajia palveluille. Pilottiin saatiin mukaan 53 yritystä, ja mökinomistajilta on tullut jo lähes sata yhteydenottoa. – Lähes puolet yhteydenotoista on Mikkelin alueelta, ja loput tasaisesti kaikista seudun kunnista, kertoo Mökit kuntoon -koordinaattori Anne Innanen Mikseistä. – Kunnostustarvetta on ilmennyt erityisesti 1970-1990-luvulla rakennetuissa mökeissä sekä mökeissä, joissa on kantovesi ja kuivakäymälä.

Neuvontaa on saatavilla lukuisista mökkielämään liittyvistä palveluista. – Jätevesiasiat herättävät selvästi eniten kiinnostusta. Vanhan mökin tilasuunnitteluun kaivataan apua etenkin kohteissa, joita käyttää useampi sukupolvi. Apua on tarvittu myös remonttitöihin ja rakentamiseen. Erilaiset terassiratkaisut ja kesäkeittiöt tuovat puolestaan uutta mukavuutta ja luksusta vanhempiin kohteisiin. Osa mökinomistajista tarvitsee vain suunnitteluapua, kun taas toiset kaipaavat kokonaispalvelua. Monet osaisivat kunnostaa mökkiään, mutta eivät enää kykene siihen. Työssäkäyvät, muualla asuvat mökinomistajat eivät puolestaan ehdi itse tehdä kaikkea. Myös nuoret, jotka ovat perineet mökin, kaipaavat apua sen käytettävyyden kohentamiseen tai kunnostukseen.

Yritykset saavat pilotin kautta tietoa mökinomistajien tarpeista yleisellä tasolla ja näkyvyyttä palveluilleen. – Neuvontapalvelu etsii mökinomistajille sopivan yrityksen toteuttamaan kunnostustoimenpiteitä. Mökinomistaja tietysti ratkaisee itse viime kädessä, käyttääkö hän saamiaan vinkkejä, Innanen toteaa.

– Pilotin kautta olemme saaneet toimeksiantoina mm. saunan kiukaan asennusta, nurmikon leikkausta ja kallistuneen aitan nostamisen takaisin paikalleen. Yhdellä mökillä purimme ja tuuletimme rakenteita sekä asensimme uudet villat ja paneelit kattoon, jossa oli pesinyt hiiriä. Yksi huopakaton uusiminen odottaa puolestaan syksyn viileämpiä säitä, kertoo mökkien huolto- ja kunnossapitopalveluita tarjoava yrittäjä Anssi Pylkkänen. – Uskon, että pilotista on ollut yhtäläinen hyöty mökinomistajille ja meille yrittäjille. Yhteystiedot ovat levinneet hyvin; toivottavasti tämä palvelu jatkuu myös tulevana kesänä.

Neuvontapalvelu helpottaa mm. kauempana asuvia mökinomistajia. – Perheemme on mökkeillyt Anttolassa Saimaan rannalla 50 vuotta. Rakensimme tänne ensin saunan, sitten mökin ja myöhemmin aitan. Kaikkien näiden rakentajat tulivat muualta, kertoo eräs mökkiläinen Neitvuorelta. – Mökkipihamme kunnostus vuosi sitten poiki lisätöitä, kuten sähkö- ja remonttitöitä sekä soranajoa. Mökit kuntoon -pilotti tuli hyvään saumaan: Anne Innanen tuli Anssi Pylkkäsen kanssa keskustelemaan tarpeistani, ja sain kaikki tarvitsemani palvelut pika-aikataululla. Palvelutarpeeni siirtyivät nyt paikallisille yrittäjille, kun aikaisemmin haalin tekijät muualta. Seudulla on 30 000 kesämökkiä ja palvelutarve valtava, mutta jos paikallisia yrittäjiä ei tiedetä, rahat jäävät tulematta näihin kyliin. Toivoisinkin, että kaikki paikalliset yrittäjät ilmoittautuisivat tähän palveluun.

Lisätiedot:

Mökit kuntoon -koordinaattori Anne Innanen, puh. 0440 785 436, anne.innanen@mikseimikkeli.fi
Projektipäällikkö Tuula Pihkala, puh. 0440 361 603, tuula.pihkala@mikseimikkeli.fi

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy luo työtä mikkeliläisille tukemalla yritysten kehitystä, kasvua ja vientiä. Miksei palvelee yrittäjiä liiketoimintasuunnitelman laatimisvaiheesta alkaen, kaikissa kehitysvaiheissa. Asiantuntijamme auttavat yrityksiä sijoittumaan, löytämään työvoimaa, kehittämään liiketoimintaa sekä luomaan kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja. Lisää meistä www.mikseimikkeli.fi.

Etelä-Savo kestävän vapaa-ajan asumisen ykkösalueeksi 2017–2019 -hankkeen tärkein tavoite on tukea maakunnan kehittymistä esimerkilliseksi vapaa-ajan asumisen alueeksi. Hankkeen päätoteuttaja on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy ja osatoteuttajia ovat Savonlinnan Hankekehitys Oy sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Hanketta rahoittavat Euroopan Unionin Aluekehitysrahasto, Mikkelin seutuvaliokunta, Savonlinnan kaupunki ja Helsingin yliopisto. Rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon maakuntaliitto.

​​